Falafeli vaikka - ennen ku se palo

Elämä on epäreilua. On suorastaan julmaa, että perjantai-iltani suurimman harmituksen aiheen tarjosi lataamaton kameran akku, enkä saanut kuvaa valmistamastani annoksesta. Todellinen ensimmäisen maailman ongelma. Toisaalta kuvattomuus oli ehkä myös siunaus, sillä falafeliannokseen vokkaamani itämaiset pakastevihannekset eivät näyttäneet lautasella kovinkaan iloisilta.

Palataan kuitenkin niihin falafeleihin, sillä ne olivat nättejä ja ennen kaikkea herkullisia! Joskus tuntuu, että kikherneitä muussaamalla saa vain mauttomia pyöryköitä, jotka eivät meinaa pysyä kasassa paistaessa, mutta tällä kertaa onnisti. Todennäköisesti hyvä maku ja onnistunut rakenne olivat seurausta rohkeasta maustamisesta ja salaisesta ainesosasta - perunasta!

Tässäpä siis hyvä falafel-ohje perjantai-iltojen ratoksi:

Falafel-pyörykät (noin 20 kappaletta)

240 g (purkillinen) kikherneitä
1 peruna raastettuna
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 chili
2 kananmunaa
0,5 dl seesaminsiemeniä
0,5 dl korppujauhoja
suolaa
mustapippuria
garam masalaa
juustokuminaa
korianteria
inkivääriä
cayennepippuria
öljyä

Kuullota sipuleita, valkosipuleita ja chiliä pannulla pienessä määrässä öljyä. Hienonna valutetut kikherneet ja raastettu peruna tehosekoittimella. Lisää joukkoon kuullotetut sipulit ja chilit, kananmunat, seesaminsiemenet, korppujauhot ja mausteet ja sekoita massa tasaiseksi lusikalla, kauhalla tai käsin. Lisää korppujauhoja tai seesaminsiemeniä, jos massa tuntuu liian juoksevalta. Pyörittele massasta pallosia ja paista niitä öljyssä sen verran, että pinta saa väriä ja rakennetta. Laita pyörykät uunipellille ja paista 200 asteessa noin 15  minuuttia.

Meillä falafelien lisäksi keitettiin riisiä ja vokattiin niitä jo mainittuja surullisia itämaisia vihanneksia. Lisäksi tarjoiltiin maustamattomasta jogurtista tehtyä valkosipuli-minttu-limekastiketta. Myös vanha kunnon Aasian ketsuppi eli sweet chili sopii erinomaisesti falafelien kanssa.

Ja jos otsikko tuntuu kryptiseltä, kannattaa etsiä käsiinsä Kanan ensialbumi wRAP ja kuunnella raita numero viisi. Suomalaista poplyriikkaa parhaimmillaan...

Kattellaan syssymmällä

Koko viime kevään ja myös kuluneen kesän ajan olen ajatellut, että syksyllä, kun opintovapaani alkaa, ehdin tehdä kaikkea sitä, mitä olen aina halunnut. Nyt on aika lunastaa lupaukset. Epäilen kuitenkin hieman ajan riittävyyttä kaikelle mahdolliselle, sillä olen hamstrannut enemmän kuin tarpeeksi opintopisteitä syksylle, ja lisäksi pitäisi suoriutua muistakin velvotteista, ja ehkä myös vihdoin levätä ja antaa aikaa itselle.

Syksyhän on myös, jos ei vuoden vilkkain, niin ainakin toiseksi vilkkain ryhdistäytymisvuodenaika niin töiden, opintojen, kuntoilun kuin laihdutuksenkin suhteen. Itsekin ajattelin taas syksyn kunniaksi panostaa liikuntaan ja hyvin syömiseen. Siksipä tässä näppärä reseptivinkki: helppoa, hyvää ja terveellistä tomaattikeittoa.

Tomaattikeitto (isot annokset kahdelle) 

1 punasipuli
1 keltasipuli
3 valkosipulinkynttä
6 tomaattia
1-2 dl ruokakermaa
2-4 rkl tuorejuustoa tai creme fraichea
vettä
kasvisliemikuutio
pippuria
basilikaa
kasviöljyä 

Leikkaa sipulit lohkoiksi ja freesaa niitä öljyssä kattilassa hetki. Pilko tomaatit kuutioiksi ja lisää ne kattilaan. Lisää vettä sen verran, että tomaatit ja sipulit peittyvät ja sujauta mukaan kasvisliemikuutio. Keitä sipuleita ja tomaatteja noin 20-30 minuuttia. Lisää joukkoon ruokakerma ja tuorejuusto ja sekoita hyvin. Anna hautua vielä muutama hetki, mausta pippurilla ja tuoreella basilikalla. Nauti ruisleivän kanssa.

Ärsyttävän hyvää pastaa!

En yleensä suhtaudu kovinkaan penseästi ihmisiin, mutta joissain tyypeissä on vain sellainen ärsyttävä viba. Julkkiskokeista ämerikkäläisin ja ärsyttävin on mielestäni Rachel Ray, jonka nasaalia en yleensä kestä kuunnella muutamaa minuuttia kauempaa ("don't you just llllllove the flavor!"). Silti tai juuri siksi yllätyin, kun kokeilin ensimmäistä kertaa tätä Rachelin yksinkertaista salottisipulipastaa. Aivan älyttömän hyvää!

Meillä on kokkailtu tätä pastaa useastikin, yleensä pelkälleen, mutta tällä kertaa se tarjoiltiin perjantain kunniaksi höyrytetyn nieriän ja valkoviinilasillisen kanssa. Tämä kokeilu saattoi jäädä kertaluontoiseksi, sillä mielestämme maut eivät aivan natsanneet yhteen. Ensi kerralla sitten taas pelkkää pastaa.

Salottisipulipasta 

0,6 dl oliiviöljyä
2-4 valkosipulinkynttä
10 salottisipulia
suolaa
mustapippuria
pastaa
lehtipersiljaa
2,5 dl raastettua parmesania 

Pilko salotit ja valkosipulinkynnet hyvin pieniksi. Lämmitä oliiviöljy ja hauduta salotit ja valkosipulit suolan ja mustapippurin kera, kunnes sipulit karamellisoituvat (noin 20 minuuttia). Sekoita välillä. Keitä pasta al denteksi. Lisää noin kolme kauhallista pastankeittovettä sipuleiden joukkoon. Siivilöi pasta ja lisää sipuleiden joukkoon. Lisää lehtipersilja ja parmesan ja sekoita hyvin.

Kahen kilon siika ja pohdintaa piirakasta

Edellisestä kirjoituksesta on jälleen luvattoman paljon aikaa, vaikka en toki missään vaiheessa kuvitellu tänne ihan joka päivä tai edes viikko kirjoittelevani. Ruoka on mielessä joka päivä, ja erityisesti nyt, kun olen viettänyt koko viikon Haaga-Helian opetuskeittiössä kokkailemassa salaatteja, keittoja ja lihaa. Tätä hauskuutta on edessä vielä kaksi viikkoa, joten erilaisia ruokia tulee testattua kurssin puitteissa vielä useampia kymmeniä.

Vaikka en koe näiden kuluneen neljän päivän aikana oppineeni juurikaan uutta, olen silti nauttinut keittiössä puuhailusta ja erilaisten ruokalajien kokeilemisesta valtavasti. Odotankin innolla huomista riistalintuateriaa, sillä kokonaista lintua en ole vielä kokannut.

Toinen ajankohtainen keittiöhaaste on piirakan tai parin pyöräyttäminen sunnuntaiseen Ravintolapäivään Piirakka kuuluu kaikille! -kahvilassa. Jostain syystä nimittäin inspiraatio on pahasti hukassa - makeita piirakoita tai kakkuja syntyisi kyllä, mutta perinteinen kinkkupiirakka ei juuri innosta. Siispä aionkin illan mittaan käydä läpi reseptejä ja etsiä inspiraatiota. Ehkä se vielä löytyy! Tällä hetkellä houkuttelevimmilta ja ajankohtaisimmilta tuntuisivat erilaiset sieni- ja omenapiirakat.

Tässäpä kuitenkin arkistojen kätköstä myös resepti, ettei blogista tule pelkkä päiväkirja.

Uunisiika ja hernepesto 

1-2 siikafilettä (riippuu tietenkin syöjien määrästä ja nälän intensiteetistä, iso mies voi helposti syödä kokonaisen fileen tai enemmänkin, mutta useimmille riittänee puolikas)
1 sitruuna
1 kevätsipulinippu
oliiviöljyä
mustapippuria, suolaa 

Voitele uunivuoan pohja oliiviöljyllä ja aseta siikafileet vuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon sitruunaviipaleet (koko sitruunaa ei tarvitse käyttää, jos se tuntuu paljolta) ja kevätsipulit (varsiosat voi käyttää vaikkapa salaattiin). Kypsennä 175-200 asteessa 20-25 minuuttia (tarkista kypsyys). Tarjoa hernepeston, uusien perunoiden ja vihersalaatin kanssa.

Pesto
1-2 dl pakaste- tai tuoreita herneitä
1-2 rkl paahdettuja pinjansiemeniä
1 valkosipulin kynsi
2-3 rkl raastettua parmesania
herneenversoja
oliiviöljyä 

Laita kaikki ainekset oliiviöljyä lukuunottamatta mortteliin ja murskaa ne. Lisää öljyä ja sekoita, kunnes pesto on sopivan paksuista.

Lopuksi ilmainen neuvo: jos ruokaa jää jäljelle, perunoista ja siiasta saa ihan mahtavan pyttipannun seuraavana päivänä. Mukaan vielä yrttinen tai sitruunainen kermaviilikastike, niin johan maittaa!

Lomalounastelua

Nakkilaatikko on lomaillut ansiokkaasti jo reilun viikon verran. Vaikka lomamatkat ovat tällä kertaa olleet lyhyitä ja suuntautuneet lähinnä Uudellemaalle sekä länsinaapuriin, on syömisen ja ruoanlaiton saralla ehditty harrastaa enemmän kuin tarpeeksi. Siltikin, valehtelisin, jos väittäisin, että kaipaisin Unicafen kastikkeita tai Raviolin raasteita.

Jo ennen lomaa kävimme kokeilemassa kaikkien kehuman Gaijinin. Vaikka olimmekin hieman hämmentyneitä palvelun liukuhihnamaisuudesta ja ruokailijoiden määrästä melko pienessä salissa, vakuutuimme kyllä ruoista. Maistelumenu oli maineensa veroinen, joskin allekirjoittaneelle kahdeksas ruokalaji oli jo liikaa. Menun kohokohta oli ehdottomasti alkupuolella, jotenkin tuntui, että lopussa ruoka alkoi vähän toistaa itseään, vaikka erinomaiselta maistuikin. Kuvassa vihersimpukkaa kaikkine tilpehööreineen.

Kirkkonummella kohteeksemme valikoitui Bistro O mat, joka tarjosi erinomaisen lounasmenun edullisehkoon 26 euron hintaan. Alkupalaksi mussuttelimme kelpo annokset maalaissalaattia, pääruoaksi nautiskelimme savustettua lohta ja jälkiruokana tarjoiltiin erinomaista raparperisorbettia valkosuklaamoussella. Yksinkertaista, erittäin hyvää ja mielestäni hintaansa nähden äärimmäisen edullista. Kelpaa! Valitettavasti annoksia ei ikuistettu muistikortille. Samalla reissulla kävimme myös tutkimassa Hvitträskin tiluksia, mutta valitettavasti sää ja museon aukioloajat eivät olleet meille suosiollisia, joten kävimme ainoastaan pyörähtämässä pihalla ja puutarhassa. Upea paikka, jossa kannattaa ehdottomasti vierailla.

Seuraava lähiseutumatkamme suuntautui Itä-Uusimaalle ja Porvooseen, jossa Bistro Sinne osoittautui ehdottomasti visiitin arvoiseksi. Hernesoppa, silli, päivän kalansaalis ynnä muut herkkuruoat maistuivat molemmmille, ja miljöökin oli modernin viihtyisä. Kuvassa alkukeitto. Porvoon reissulta mukaan tarttui myös pari litraa mustikoita sekä kourallinen pienenpieniä vadelmia.

Varsinaisen lähimatkailun ja -ruokailun pariin pääsimme kuitenkin Munkkiniemen puistotiellä sijaitsevassa Delivossa, jossa söimme ruokaisat salaatit (vuohenjuustoa ja broileria, mozzarellaa ja lohta). Ruokaseurueen ravitsemustilasta kertonee se, että broilerisalaatti on jo menossa parempiin suihin, kun allekirjoittanut yrittää ottaa edustavaa kuvaa. Valitettavasti lounashetkeämme häiritsi pari uteliasta ampiaista, mutta säilyimme kuitenkin vahingoitta ja saimme mahamme täyteen.

Varsinainen kesälomareissumme suuntautui siis Tukholmaan, jossa emme varsinaisesti harrastaneet sen suurempaa kulinarismia. Mielenkiintoisista ruokapaikoista mainittakoon La Neta, joka ainakin näin Meksikossa koskaan käymättömästä tuntui autenttiselta ja mutkattomalta taquerialta. Fotografiskan grilli ei hinnoiltaan eikä laadultaan erityisesti vakuuttanut, mutta se tarjosi kuitenkin mukavat puitteet lounaalle jalkapohjia kuluttaneen kävelyn jälkeen. Itse museo sen sijaan vakuutti - erityisesti penkkiurheilijan mieltä sykähdytti olympialaisten kunniaksi esillä oleva ePic Moments -näyttely, mutta moittia ei sovi myöskään Sally Mannin mielenkiintoista ja osin vähän järkyttävääkin A Matter of Time -näyttelyä.

Ja lopuksi, uskokaa tai älkää, aion kehua Viking Linen Food Gardenia. Huonoja ruokia ei juuri tullut maistettua, ja erinomaisiksi tai ainakin erittäin hyviksi annoksiksi voisi kehua ainakin tattirisottoa, poron ulkofilettä, nieriää ja mansikoita basilikasorbetilla. Ehkä jopa ruokiakin parempaa oli kuitenkin mielestäni tarjoilu, joka pelasi erittäin hyvin sekä mennessä että tullessa. Ei siis liene yllättävää, että tälläkään kerralla se, että emme menneet seisovaan pöytään, ei jäänyt harmittamaan.

Juhannusmenu

Juhannuksena iloinen seurueemme suuntasi Rymättylään juhlimaan keskikesää. Kauppalista tehtiin etukäteen kollektiivisesti google docs -palvelun avulla ja kaupassa käynti suoritettiin muka ruuhkien välttämäiseksi vasta Raisiossa. (Loppputulos oli se, että ruuhkaa oli varmasti ihan yhtä paljon kuin Helsingissä olisi ollut pari tuntia aiemmin, ja kaiken lisäksi vieraassa kaupassa joidenkin tuotteiden löytäminen oli tuskastuttavan hankalaa. Kaupasta kuitenkin selvittiin ulos ehjin nahoin ja kaikki tarpeellinen ja aika paljon tarpeetontakin saatiin haalittua mukaan.)

Erilaisten logistiikkaongelmien vuoksi emme saaneet (vielä) hankittua Rymättylään kunnon kaasugrilliä, mutta Prismasta napattiin mukaan muurikkapannu, joka hoiti hommansa enemmän kuin mallikkaasti. Ensimmäisenä iltana maltoimme kypsytellä hiillosta kyllin kauan ja saimme nauttia herkullisista grillipitsoista, joiden alkuperäinen ohje on Glorian ruoka & viini -lehdestä. Koska jätin tietenkin lehden mökille enkä näköjään osaa nyt tarvittavalla intensiteetillä käyttää ystävääni Googlea, joudun tarjoilemaan reseptin sijaan ainoastaan kuvia. Nokkelimmat varmaan kuitenkin osaavat kaivaa pitsataikinan reseptin jostain käsiinsä.

Pitsapohja valmistettiin siis normaalin käytännön mukaan ja sen annettiin kohota sopivasti. Taikinasta leivottiin lättyjä, jotka paistettiin muurikalla ensin molemmin puolin, minkä jälkeen täytteet kasattiin pitsan päälle. Lopulta pitsoja paistettiin vielä täytteiden kanssa yhdeltä puolelta sen aikaa, että mozzarellat muuttivat olomuotoaan kiinteästä valuvaksi.

Pitsojen päälle lätkittiin siis ohjeen mukaisesti rukolapestoa (rukolaa, basilikaa, paahdettuja pinjansiemeniä, sitruunan kuorta, oliiveja, kapriksia, oliiviöljyä ja mustapippuria), kirsikkatomaatteja, herkkusieniä (portobellojahan ei tietenkään saanut Raision Prismasta) ja mozzarellaa. Lautasina toimivat leivinpaperit. Palanpainikkeena nautittiin lisäksi savukalasalaattia. Kuvassa mökki-idylliä ja herkkupitsoja.

Mökillä tai ylipäänsä leppeinä kesäaamuina on ihanaa, kun on aikaa juoda monta kupillista kahvia ja valmistaa ihana aamiainen. Niinpä juhannusaattoaamuna päätimme hankkiutua eroon pääsiäisestä saakka pakastimen pohjalla viruneista ranskanleivistä ja syödä köyhiä ritareita. Jos aamiainen koostuu lähinnä vaaleasta leivästä, rasvasta, kermavaahdosta ja tuoreista, aivan ihanista suomalaisista mansikoista, ei sitä ehkä kannata edes yrittää kuvailla yhdelläkään adjektiivilla.

Juhannusaattoillan ruokameiningeistä on hiukan vähänlaisesti kuvia, mutta nautimme supergrillimme antimista myös tällöin. Grillissä vierailivat muun muassa tuorejuustotäytteiset herkkusienet pekonilla, erilaiset vihannekset, teriaki-kuohuviinimarinoidut lohipalat sekä neiti J:n legendaarisen marinadin kautta kierähtäneet broilerin sisäfileet. Lisäksi syötiin tietysti uusia perunoita ja eilistä savulohisalaattia. Viineinä maisteltiin erinomaisia personal sommelierin valitsemia tuotteita, joista erityisesti voinen chardonnay jätti miellyttävän muistijäljen. Kesäkeittiömme esittäytyy seuraavassa kuvassa.

Vertailun vuoksi on vielä laitettava kuva juhannuslauantain aamiaisesta, joka jää jokseenkin edellisaamuisen varjoon. Makkaraa, suklaata ja halpiskolaa. Loppupäivän aikana pisteltiin kyllä poskeen myös sisäfilettä, vihanneksia, salaattia ja muurikkalettuja mansikoilla, mutta kuvaaja ei selvästikään jaksanut enää keskittyä kuvaamiseen. Siispä suklaa-makkara-aamiainen jääköön juhannuksen viimeiseksi tunnelmakuvaksi.

Miltä Helsinki maistuu?

Koska edellisessä tekstissä uhosin valittavani Taste of Helsingistä omassa postauksessaan, on lupaus nyt lunastettava. Spoilerina kerrottakoon, että mielestäni tapahtuma oli varsin mukava ja toivon, että vastaavia järjestetään tulevaisuudessakin, mutta toivon myös, että järjestelyjä muutetaan hieman yleisöystävällisempään suuntaan.

Ensinnäkin festarialue oli hyvin pieni. Torstain päiväkattauksessa tästä ei tosin ollut haittaa, koska väkeä ei ollut vaivaksi asti. Silti suosituimpia ruokia sai jonottaa. Tietenkin on hyvä, että annokset tehdään tilausten mukaan, mutta toki ravintoloiden olisi varmasti kannattanut varautua siihen, että monet haluavat ostaa ensin alkuruokatyyppisiä annoksia.

Me maistelimme neiti J:n kanssa alkuun kylmäsavulohta ja tryffeliperunayreetä (Demo) sekä grillattuja jättikatkarapuja, vuohenjuustoa, salaattia ja valkosipulileipää (Bisto o mat). Tryffeliperunapyree oli kyllä taivaallisen hyvää, mutta jättikatkaravuista jäi kuulemma suuhun öljyinen ja etikkainen maku. Seuraavaksi pistelimme poskeemme endiivi-Aura Gold -salaattia ja karamellisoitua saksanpähkinää (Carelia) sekä kuha-cheviceä parsan, tomaatin ja verbenan kera (Smör). Aura Goldia ei oltu säästelty ja lisäksi pahviset ruokailuvälineet eivät oikein tahtoneet upota isohkoihin salaatinlehtiin. Kuha-chevice ei ollut pahaa, mutta ei erityisemmin säväyttänyt. Oikein kivalta se kyllä näytti!

Vaikka kiinnostavia alkupaloja olisi ollut vielä useita, päätimme siirtyä pääruokapuolelle. Pääruokana nautimme tai ainakin yritimme nauttia poron ulkofilettä ja katajanmarjaa (Aito) sekä grillattua luomukaritsankylkeä, lämmintä varhaiskaalisalaattia ja savuomenavoita (Juuri). Erityisesti karitsa oli pettymys: se oli selvästikin seissyt lautasella tai grillissä jo jonkin aikaa ja oli kuivuudessaan ja sitkeydessään hämmästyttävän huono esitys. Varhaiskaalisalaatti oli lähinnä etikkainen, savuomenavoi oli sen sijaan parasta annoksessa. Poron ulkofile oli rutiinisuoritus, joskin kastike maistui melko vahvasti lihaliemitiivisteelle.

Jälkiruokapuolella päästiin taas parempien makuelämysten pariin: Pannacotta, raparperi ja herukanlehtisorbetti (Smör) oli neiti J:n mielestä hyvinkin kympin arvoinen suoritus. Thai-tyyliin marinoidut hedelmät ja vanilja-kookoskermaliemi (Farang) oli sen sijaan melko mitäänsanomaton, joskaan ei missään nimessä huono jälkiruoka. Kaiken kaikkiaan maistelemamme ruoat eivät mielestämme yltäneet odotustemme tasolle. Tiedä sitten, johtuiko tämä liian korkeista odotuksista, ensimmäisen päivän ongelmista vai ravintoloiden tasosta.

Ravintoloiden tasoa ärsyttävämpää oli kuitenkin mielestäni järjestelyiden pienoinen ontuvuus. Ensinnäkin sisäänpääsylippu oli mielestäni naurettavan hintainen. Tuskin olisin itse maksanut 20 euroa siitä, että olisin päässyt ostamaan ruokaa. Toisekseen markkapelleily oli vertaansa vailla. Ymmärrän kyllä, että ravintoloiden kannalta on näppärää, että ei tarvita kassaa ollenkaan, mutta ehkä saman asian olisi voinut hoitaa myös jotenkin järkevämmin. Ainakin markkoja olisi pitänyt voida vaihtaa takaisin euroiksi.

Ruokia jonottaessa tuntui usein siltä, että ravintoloiden henkilökunta oli tullut tapahtumaan lähinnä seurustelemaan tuttaviensa kanssa - asiakkaan kanssa jutustelu tai asiakkaiden palveleminen ylipäätään vaikutti olevan sivuseikka. Tämä ei tietenkään päde kaikkiin tapahtuma-alueella olleisiin firmoihin: alueen parasta antia tuntui olevan Pauligin koju, jossa kolmen kahvikupillisen maistelusetti tarjoiltiin edulliseen hintaan mukavan rupattelun ja tuotteiden esittelyn kera. Tästä innostuneena ostinkin myös kotiin Pauligin Mexico-kahvia, joka on kyllä hintavaa, mutta hyvää!

Kaiken kaikkiaan vietimme neiti J:n kanssa oikein mukavan iltapäivän ja saimme maistella hyviä ruokia, joten pelkkää pahaa ei tapahtumasta sovi sanoa. Päinvastoin, ehkä juuri siksi, että tapahtumassa on niin paljon potentiaalia, koin tarpeelliseksi kritisoida sitä. Monet asiat oli hoidettu erittäin hyvin - esimerkiksi bajamajat olivat siistejä, eikä niihin ainakaan torstaipäivänä tarvinnut jonottaa yhtään! Toivottavasti ensi vuonna mukana olevat ravintolat satsaavat asiakaspalveluun ja pääsymaksu poistetaan tai sen hintaa alennetaan tuntuvasti.

Maailman paras piirakka

Otsikko voi tuntua liioitellulta, ja sitä se myös todennäköisesti on. Tämä piirakkapohja on kuitenkin kahvileipäkokkaukseni kulmakivi - piirakka valmistuu vaivattomasti ja kohtuullisen nopeasti ja siihen voi käyttää täytteeksi lähestulkoon mitä vain. Alunperin löysin reseptin googlettelemalla raparperipiirakan ohjetta, mutta myöhemmin se on siirtynyt analogiseen reseptiarkistooni paperinpalana.

Kuten kuvasta näkyy, muutama piirakka on tullut kokkailtua tällä ohjeella. Täytteen paikalla pääosaa on esittänyt alkuperäisen raparperin ja kuvassa esiintyvän mangon ohella myös mansikat, vadelmat ja mustikat sekä näiden erilaiset yhdistelmät. Todennäköisesti myös muut hedelmät, kuten omenat, päärynät tai persikat passaisivat tähän piirakkaan mainiosti.

Ravitsemustieteilijänä pyrkimykseni on tietenkin syödä terveellisesti, joten olen modannut reseptiä hiukan näennäisesti terveellisempään suuntaan. Tosiasia on kuitenkin, että ihminen, myös ravitsemustieteilijä, tarvitsee silloin tällöin jotain hyvää ja ei-niin-terveellistä. Etenkin kesäisenä iltapäivänä moni asia ei maistu paremmalta kuin raparperi-mansikkapiirakka höyryävän kahvin kera.

Marja- tai hedelmäpiirakka

100 g juoksevaa kasvisrasvavalmistetta
1 dl sokeria
1 kananmuna
0,5 dl vettä
1 dl kauraleseitä tai -hiutaleita
2 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
2 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta

Täyte
n. 2 dl pilkottua raparperia tai purkillinen mangoviipaleita tai n. 500 g marjoja
0,5 dl sokeria
2 kananmunaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa tai ranskankermaa tai turkkilaista jogurttia

Sekoita pohjan aineet keskenään lusikalla tai pienellä kauhalla. Levitä taikina vuokaan ja asettele raparperit, hedelmät tai marjat päälle. Sekoita loput täytteen aineet keskenään ja kaada piirakan päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna olen siis vähentänyt rasvan ja sokerin määrää ja vaihtanut osan vehnäjauhoista kauraleseisiin tai -hiutaleisiin. Varmaan terveellisemmäksikin ohjetta voisi kehittää, mutta kyllä hyvän piirakan kuuluukin olla vähän dekadentti. Kuten sanottua, tällä ohjeella voi helposti yllättää kesäisen kahviseurueen, mutta takuuvarmasti piirakka maistuu hyvältä myös talvella. Ja syksyllähän tähän voisi laittaa vaikka puolukoita - tosin sokerin määrää voisi silloin ehkä hiukan lisätä. Tällä kertaa piirakassa oli pussillinen Rainbow'n kuningatarmarjoja.

Loppuun on vielä mainittava, että kuten kaikki muutkin, minäkin kävin maistelemassa herkkuruokia Taste of Helsingissä. En ehkä tällä kertaa yhdy ylistävään kuoroon, mutta myönnettävä on, että tällaisia tapahtumia Helsinki kaipaa. Kritiikkiä luvassa myöhemmin omassa erillisessä postauksessaan.

Sunnuntaipitsa

Vuorotyöläisen elämä on tunnetusti epäsäännöllistä, ja niinpä sunnuntaipitsaa maisteltiinkin tällä kertaa maanantaina nautiskellen samalla Ranskan ja Englannin tarjoilemasta jalkapalloviihteestä. Pitsa on mahtava ruoka monessakin mielessä: siihen voi upottaa kaikki jämät jääkaapista ja se on aina hyvää!

Koska olen ollut sunnuntaipitsan syöjä jo useita vuosia, olen kehittänyt joitakin pakkomielteenomaisia pitsatraditioita. Ensinnäkin pitsakivi on aika pop. Toisekseen tomaattikastikkeeksi ei missään nimessä käy edes Heinzin ketsuppi, vaan kastike pitää sotkea itse ketsupista, pyreestä ja erinäisistä mausteista. Ja mikä tärkeintä, juustoraasteen paikka on mielestäni tomaattikastikkeen ja täytteen välissä, ei siis koko komeuden päällä. Näin pitsasta tulee kauniimpi ja juustoa ei tule laitettua ihan liikaa.

Pitsan tekeminen on parhaimmillaan saumatonta yhteistyötä. Meillä työnjako menee nykyään yleensä niin, että minä teen pitsapohjan herra O:n väsätessä tomaattikastikkeen. Tomaattikastikkeen on hyvä antaa seistä jääkaapissa hetki ennen levittämistä, joten jos koko pitsantekoprojektin suorittaa yksin, sen voi hyvin tehdä ensimmäisenä tai vaihtoehtoisesti taikinan kohotessa.

Tomaattikastike
1 osa Heinzin tomaattiketsuppia
1 osa tomaattipyrettä
loraus hunajaa
2-4 valkosipulin kynttä murskattuna tai pieninä paloina
oreganoa
balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
kuivattua minttua tai muita mausteita mielen mukaan 

Pitsapohja
(tällä ohjeella tehdään meillä kaksi pyöreää pitsakivelle sopivaa lättyä)
3 dl kuumaa vettä
1 rkl psylliumia
n. 1 dl kauraleseitä tai kaurahiutaleita
n. 2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 pussi kuivahiivaa
ksantaania
suolaa
oliiviöljyä 

Sekoita psyllium kuumaan veteen ja anna turvota noin kymmenen minuuttia (kuumaan siksi, että se olisi vielä kuivahiivaa lisätessä jossain määrin lämmintä). Sekoita kuivahiiva ja ksantaani (käytä purkin ohjeen mukainen määrä) pieneen määrään jauhoja ja lisää kauraleseet tai -hiutaleet sekä jauhot veteen. Lisää myös pieni määrä suolaa. Sekoita puuhaarukalla (ehdoton!) lisäten jauhoja, kunnes voit siirtyä vaivaamaan taikinaa käsin. Kannattaa lisätä jauhoja pienin mahdollinen määrä, toisin sanoen vähäinen käsiin tarttuminen on pienempi haitta kuin liian tymäkkä taikina. Käsiin tarttumista voi vähentää myös lorauttamalla oliiviöljyä joukkoon. Anna kohota 15-30 minuuttia lämpimässä. Muotoile kaksi pyöreää pitsapohjaa, laita pohjalle tomaattikastiketta ja juustoraastetta ja täytä haluamillasi täytteillä. Paista 250 asteessa noin 12 minuuttia pitsakiven päällä.

Kuvan pitsa on valmistettu jo aikapäiviä sitten, joten en nyt tarkalleen muista, mitä se on päälleen saanut. Kyseessä lienee kuitenkin nakkilaatikossa jo legendaarisen aseman saavuttanut punasipuli-pinjansiemen-vuohenjuustopitsa, jonka päälle on nakattu vielä avokadoviipaleita ja rukolaa. Tämänkertainen pitsa oli puolestaan meille uudehko yhdistelmä (joskin kokonaisuudessan melko klassinen): punasipuli-pinjansiemen-artisokka-mozzarella. Toisena vaihtoehtona tarjoiltiin kreikkalaista pitsaa: paprikaa, punasipulia, oliiveja ja fetaa.

Ja jotta saisin itseni kuulostamaan entistäkin enemmän pitsafundamentalistilta, kerron vielä, miten punasipulit kuuluu mielestäni (ainakin silloin, kun ne tarjoillaan pinjansiementen kanssa) käsitellä ennen niiden ujuttamista pitsaan. Punasipulit paistetaan nopeasti oliiviöljyssä kuumalla pannulla. Kun sipulit ovat pehmentyneet, joukkoon heitetään pinjansiemenet (tässä vaiheessa levy kannattaa yleensä jo ottaa pois päältä, sillä pinjansiemenet kärtsäävät helposti) ja loraus balsamiviinietikkaa. Annetaan hautua hetki.

Linssipihvit

Koska olen vasta virittäytymässä blogin pitämisen ihmeelliseen maailmaan pitkääkin pidemmän hiljaisuuden jäljiltä, päätin kaivella valokuva-arkistoja, sillä vaikka blogia ei olekaan pidetty, niin ruokaa on kyllä tehty, ja usein annoksesta on vielä napattu kuva tai kaksi. Ensimmäinen haaviin osuva kuva oli tällä kertaa nämä maanmainiot linssipihvit. Resepti taitaa olla alunperin peräisin Pirkan sivuilta, mutta ainakin nämä kyseiset pihvit on tehty vähän modatulla reseptillä - muun muassa maissijauho on unohtunut pois.

Nämä linssipihvit ovat mielestäni erinomaista apetta. Ensinnäkin, ne maistuvat hyviltä, ja toisekseen, linssit ovat melkoisen hyvä proteiinin, kuidun ja raudan lähde. Lisäksi linssien rakenne puuroutuu keitettäessä ja pihvimassaa vaivatessa sen verran, että näiden pihvien luulisin maistuvan sellaisellekin, jota linssien rakenne jotenkin ahdistaa. Pitäisi päästä kokeilemaan. Ekstrabonuksena voidaan tietenkin mainita vielä se, että pihveihin voi helposti lisätä jääkaapista kaikki nahistuneet porkkanat ynnä muut vihennakset.

Linssipihvit
2 dl punaisia linssejä
4 dl vettä
1-2 punasipulia
2-4 valkosipulinkynttä
1 chili
currya
juustokuminaa
suolaa
mustapippuria
2 kananmunaa
öljyä paistamiseen 

Huuhtele linssit ja keitä niitä noin kymmenen minuuttia (linssien keittämiseen riittää tässä tapauksessa tuo kaksi kertaa linssien tilavuuden verran vettä, mutta tilannetta kannattaa kuitenkin tarkkailla ja lisätä vähän vettä, jos näyttää, että linssit alkavat palaa pohjaan). Linssien kiehuessa silppua puna- ja valkosipulit sekä chili ja paaha niitä pienessä määrässä öljyä pannulla. Voit lisätä curryn ja juustokuminan sipuleiden joukkoon paistamisen loppuvaiheessa tai myöhemmin pihvitaikinamössön sekaan. Jäähdytä keitettyjä linssejä hetki, sekoista paahdetut sipulit ja chili, mausteet ja kananmunat linsseihin ja sekoita tasaiseksi. Paista pihveiksi pannulla öljyssä.

Pihvien seuralaiseksi sopii erittäin hyvin esimerkiksi basmatiriisi, sweet chili -kastike ja jogurttipohjainen kastike (esimerkiksi tsatsiki tai raita). Usein meillä pistellään linssipihvejä myös ihan pelkälleen tai vaikkapa höyrytettyjen kasvisten kanssa.

Kiinalainen pyttipannu

Jämämestariutta testattiin tänään kyseenalaisella tavalla. Kyseenalaisella siksi, että vaikka jääkaappimme pullisteli viikonlopun jäljiltä mitä erilaisempia jämämestarin suosikkiraaka-aineita, olimme edellisenä iltana käyneet hakemassa mukaan kiinalaista vierailtuamme kolmen eri perheen kodissa (miksi, oi miksi, asuntonäytöllä on aina kiinnostavampaa tutkia senhetkisten asukkien kirjahyllyn sisältöä sen sijaan, että osaisi kiinnittää huomionsa johonkin tärkeään?). Hyi meitä, mutta kyllä vaan maistui kenraali Tsaoin kana ja erityisesti sen vanavedessä tarjoiltu parsakaali hyvältä.

Kanaahan oli annoksissa yllin kyllin ja luonnollisesti riisistä jäi puolet, joten tänään jatkettiin seesamikenraalikanaa punasipulilla, porkkanalla, valkosipulilla, seesaminsiemenillä, sweet chilillä ja soijalla. Myös riisit heitettiin sekaan pannulle. Hyvää oli, taas, ja jäipä tätä kiinalaiseksi pyttipannuksi ristittyä jämämörssellystä vielä huomiseksikin.

Täyttä onnistumista ei jämämestariudessa tullut tänäänkään, sillä viikonloppuna ostetut tuoreet mansikat olivat niin homeessa, että ne oli pakko heittää pois. Sen sijaan pakastimesta sulatetut raparperit ja mansikat olivat vielä sen verran kunnossa, että kunnon jämämestarin tavoin keittelin niistä vielä herkullisen hillon kaurapuuron ja lettujen kaveriksi. Tai voihan sillä täyttää vaikka kakun tai kääretortun, jos oikein hurjaksi ryhtyy vapaapäivillä. Epäilen kuitenkin vahvasti leipomiskärpäsen iskua.

Nakkilaatikko pahoittelee

Nakkilaatikko on viettänyt lähes vuoden mittaista hiljaiseloa, mistä pahoittelut lienevät paikallaan. Hiljaiselo ei suinkaan johdu siitä, etteikö nakkilaatikolla olisi kokkailtu, vaan siitä että kokkailijat ovat olleet aivan liian kiireisiä blogatakseen kokkailuistaan. Kuvia on kamerat ja kovalevyt pullollaan, mutta vielä pitäisi nähdä se vaiva, että kaivaisi oikeat kuvat ja reseptit yhteen postaukseen. Nyt elämä tuntuu kuitenkin rauhoittuneen sen verran, että blogia ehtii, jaksaa ja kehtaa taas päivitellä.

Viime kesän aikana ja jälkeen on tapahtunut paljon: on juhlittu häitä, on tehty töitä, on opiskeltu useamman kymmenen opintopisteen edestä ja matkustettu Amerikkaan ja takaisin. Opintojen myötä ruokapuoli on saanut nakkilaatikolla entistä suuremman huomion, joskin itse kokkailuun ei ole aina jäänyt kovinkaan paljoa aikaa. Ruokavalion laatuun on kuitenkin koitettu kiinnittää ehkä entistäkin enemmän huomiota. Nykyään nakkilaatikolla kokkaillaan melko harvoin prosessoituja lihavalmisteita, kuten nakkeja tai makkaroita (vaikka blogin nimi antaakin ymmärtää muuta, eivät nakit ole koskaan kuuluneet erityisesti suosikkeihini) tai lihaa ylipäätään (ja jos lihaa käytetään, se on yleensä luomua). Sen sijaan pyritään käyttämään paljon kasviksia ja tyydyttymättömiä rasvoja. Kuulostaa terveysnatsismilta, mutta käytännön toteutus ei ole ihan näin tiukkapipoista.

Ruokablogeja on kuitenkin seurattu kohtuullisen aktiivisesti, ja erityisen ilahduttavaa on mielestäni ollut havaita bloggaajien into vähentää ruokahävikkiä. En haluaisi kehua, mutta olen ansainnut keittiössä tittelin jämämestari, josta en hevillä luovu. Vaikka jämistä syntyykin maittavaa sapuskaa tarvittaessa useaksi päiväksikin, lentää meiltäkin silti biojätteeseen hävyttömän paljon syömäkelpoista ruokaa viikottain. Siksipä siis haastan itseni taisteluun jämämestariudestani - nyt on yllettävä aivan uudelle tasolle.

Jottei blogin varsinainen tarkoitus vallan unohtuis, loppuun on varmaankin hyvä todistaa, että joskus on jotain kokattukin. Viime aikojen suosikkeja ovat olleet keväiset raaka-aineet, kuten parsa, jota on tullut syötyä viimeisen kuukauden ajan varmaan vähintään kerran viikossa. Hollandaisea on vispattu parsalle kaveriksi tällä mainiolla ohjeella. Lisäksi viikonlopun aikana tuli valmistettua peräti kaksi kertaa Ruokatorstain ohjeella ihanaa salaattia, jossa yhdistyy monta lempiasiaani: rucola, vuohenjuusto, hunaja, parsa ja kirsikkatomaatit. Nam! Ensi kerralla (pian!) myös kuvia.