Nakkilaatikko on lomaillut ansiokkaasti jo reilun viikon verran. Vaikka lomamatkat ovat tällä kertaa olleet lyhyitä ja suuntautuneet lähinnä Uudellemaalle sekä länsinaapuriin, on syömisen ja ruoanlaiton saralla ehditty harrastaa enemmän kuin tarpeeksi. Siltikin, valehtelisin, jos väittäisin, että kaipaisin Unicafen kastikkeita tai Raviolin raasteita.
Jo ennen lomaa kävimme kokeilemassa kaikkien kehuman Gaijinin. Vaikka olimmekin hieman hämmentyneitä palvelun liukuhihnamaisuudesta ja ruokailijoiden määrästä melko pienessä salissa, vakuutuimme kyllä ruoista. Maistelumenu oli maineensa veroinen, joskin allekirjoittaneelle kahdeksas ruokalaji oli jo liikaa. Menun kohokohta oli ehdottomasti alkupuolella, jotenkin tuntui, että lopussa ruoka alkoi vähän toistaa itseään, vaikka erinomaiselta maistuikin. Kuvassa vihersimpukkaa kaikkine tilpehööreineen.
Kirkkonummella kohteeksemme valikoitui Bistro O mat, joka tarjosi erinomaisen lounasmenun edullisehkoon 26 euron hintaan. Alkupalaksi mussuttelimme kelpo annokset maalaissalaattia, pääruoaksi nautiskelimme savustettua lohta ja jälkiruokana tarjoiltiin erinomaista raparperisorbettia valkosuklaamoussella. Yksinkertaista, erittäin hyvää ja mielestäni hintaansa nähden äärimmäisen edullista. Kelpaa! Valitettavasti annoksia ei ikuistettu muistikortille. Samalla reissulla kävimme myös tutkimassa Hvitträskin tiluksia, mutta valitettavasti sää ja museon aukioloajat eivät olleet meille suosiollisia, joten kävimme ainoastaan pyörähtämässä pihalla ja puutarhassa. Upea paikka, jossa kannattaa ehdottomasti vierailla.
Seuraava lähiseutumatkamme suuntautui Itä-Uusimaalle ja Porvooseen, jossa Bistro Sinne osoittautui ehdottomasti visiitin arvoiseksi. Hernesoppa, silli, päivän kalansaalis ynnä muut herkkuruoat maistuivat molemmmille, ja miljöökin oli modernin viihtyisä. Kuvassa alkukeitto. Porvoon reissulta mukaan tarttui myös pari litraa mustikoita sekä kourallinen pienenpieniä vadelmia.
Varsinaisen lähimatkailun ja -ruokailun pariin pääsimme kuitenkin Munkkiniemen puistotiellä sijaitsevassa Delivossa, jossa söimme ruokaisat salaatit (vuohenjuustoa ja broileria, mozzarellaa ja lohta). Ruokaseurueen ravitsemustilasta kertonee se, että broilerisalaatti on jo menossa parempiin suihin, kun allekirjoittanut yrittää ottaa edustavaa kuvaa. Valitettavasti lounashetkeämme häiritsi pari uteliasta ampiaista, mutta säilyimme kuitenkin vahingoitta ja saimme mahamme täyteen.
Varsinainen kesälomareissumme suuntautui siis Tukholmaan, jossa emme varsinaisesti harrastaneet sen suurempaa kulinarismia. Mielenkiintoisista ruokapaikoista mainittakoon La Neta, joka ainakin näin Meksikossa koskaan käymättömästä tuntui autenttiselta ja mutkattomalta taquerialta. Fotografiskan grilli ei hinnoiltaan eikä laadultaan erityisesti vakuuttanut, mutta se tarjosi kuitenkin mukavat puitteet lounaalle jalkapohjia kuluttaneen kävelyn jälkeen. Itse museo sen sijaan vakuutti - erityisesti penkkiurheilijan mieltä sykähdytti olympialaisten kunniaksi esillä oleva ePic Moments -näyttely, mutta moittia ei sovi myöskään Sally Mannin mielenkiintoista ja osin vähän järkyttävääkin A Matter of Time -näyttelyä.
Ja lopuksi, uskokaa tai älkää, aion kehua Viking Linen Food Gardenia. Huonoja ruokia ei juuri tullut maistettua, ja erinomaisiksi tai ainakin erittäin hyviksi annoksiksi voisi kehua ainakin tattirisottoa, poron ulkofilettä, nieriää ja mansikoita basilikasorbetilla. Ehkä jopa ruokiakin parempaa oli kuitenkin mielestäni tarjoilu, joka pelasi erittäin hyvin sekä mennessä että tullessa. Ei siis liene yllättävää, että tälläkään kerralla se, että emme menneet seisovaan pöytään, ei jäänyt harmittamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti