19.9.2014

Voiko tofu olla hyvää?

Olen itse aina (tai niin kauan, kun olen tofua maistellut) pitänyt tofusta. Ainakin, jos se on maustettu hyvin ja riittävästi. Monesta suusta olen silti saanut kuulla, että se ei ole hyvää, ja tästä syystä tofu ei meilläkään kovin usein komeile ruokapöydän kirkkaimpana tähtenä.

Eräänä kesäisenä päivänä bongasin kuitenkin internetin syövereistä tämän tofuohjeen, ja päätin laittaa sen toteutukseen kysymättä sen kummemmin lupaa keneltäkään. Ruoalla oli kiva tarina, ja koska olin itsekin juuri palannut Amsterdamin indonesialaisia herkkuja notkuvien pöytien ääreltä, resepti sopi päivällispöytään kuin nenä päähän.

Maapähkinävoita etsiessäni jouduin näkemään hieman vaivaa, mutta Prismasta löytyi versio, jossa ei ollut muuta kuin pähkinää (eli ei lisättyä suolaa, sokeria tai muutakaan ylimääräistä). Srirachan määrä tuntui paperilla hurjalta, mutta lopputulos oli erinomainen. Tein muutamia muokkauksia, joten tässä oma versioni.

Tofua maapähkinäkastikkeessa

n. 270 g kiinteää tofua
2-4 valkosipulinkynttä
2-4 kevätsipulia (ilman vartta)
rypsiöljyä paistamiseen

Kastike
3 rkl maapähkinävoita
3 rkl ketjap manis -soijakastiketta
(2 rkl sitruunamehua)
1 rkl Srirachaa
0,5-1 dl vettä
kevätsipulien varret

Jos tarjoilet kastikkeen riisin kanssa, laita riisi ensin kiehumaan. Tämä ruoka valmistuu todella nopeasti!

Paloittele tofu ja silppua kevätsipulit ja valkosipulit. Ruskista tofupaloja rypsiöljyssä pannulla. Kun ne ovat saaneet jo vähän väriä, lisää kevätsipulit ja valkosipulit. Sekoita kastikkeen aineet keskenään (voit jättää vähän kevätsipulin varsia koristeeksi) ja hulauta koko komeus tofupalojen ja sipuleiden päälle. Anna kastikkeen lämmetä, maista, ja lisää tarvittaessa vettä tai soijakastiketta.



Tätä nykyä maapähkinäherkkua on tarjottu meillä jo muutamaan otteeseen, ja kuulemma se on "aivan älyttömän hyvää". Mikä parasta, se on myös nopea ja helppo arkiruoka: ainekset kastikkeeseen löytyvät yleensä aina jääkaapista. Tätä kastiketta voisi joskus maistella myös vaikkapa kanan kaverina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti