14.5.2016

Linssilasagne

Aavistelin, että tästä tulisi uusi suosikkiruokani. Aavistelin, että tämä saattaisi maistua perjantai-iltana punaviinin kanssa. En kuitenkaan aavistanut, että se on näin valtavan hyvää!

Linssilasagne (noin neljä annosta) 
Tomaattikastike:
1 iso sipuli
3 kynttä valkosipulia
Oliiviöljyä kuullottamiseen
2 purkkia Mutti-tomaatteja
2 dl punaisia linssejä
mustapippuria
1/4 tl jodioitua suolaa
oreganoa
basilikaa 
Valkoinen kastike:
2 dl raastettua parmesania
250 g maitorahkaa
250 g ricottaa
125 g pehmeää vuohenjuustoa
3 rkl oliiviöljyä
3 tl kuivattua basilikaa
1/4 tl suolaa 
Lasagnelevyjä (gluteenittomia)
Raastettua parmesania pinnalle 
Silppua sipuli ja valkosipulia ja kuullota niitä hetki runsaassa oliiviöljyssä. Soseuta tomaattisäilykkeet sauvasekoittimella ja lisää joukkoon mustapippuri ja suola. Kaada tomaattisose kattilaan sipuleiden seuraan. Lisää linssit ja anna hautua noin 15–20 minuuttia (kannattaa sekoitella välillä, linssit meinaavat tarttua pohjaan helposti). Raasta parmesanjuusto ja sekoita valkoisen kastikkeen aineet keskenään. 
Voitele uunivuoka ja laita pohjalle pari kauhallista tomaattikastiketta, joiden päälle tulee ensimmäinen lasagnelevykerros. Levitä valkoista kastiketta lasagnelevyjen päälle. Jatka kerroksia, kunnes kaikki ainekset on käytetty (noin 30 x 20 cm uunivuokaan kerroksia saa tehtyä 4–5 riippuen kastikkeiden annostelusta - valkoisen kastikkeen kanssa kannattaa olla säästäväisempi). Paista uunissa 225 asteessa noin 45 minuuttia. 


Kuvaaja oli syöntihetkellä sen verran malttamaton, että tämän parempaa kuvaa ei ruoasta saatu. Ehkä ensi kerralla sitten parempia kuvia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti